Esittelyvideomme Omaishoitajaliiton Järjestöpäivillä

Omaishoitajaliiton Järjestöpäivät järjestettiin usean vuoden tauon jälkeen Oulussa, samana vuonna kun yhdistyksemme täyttää 25 vuotta. Toiminnanjohtajamme Minnamaria Salminen pääsi avamaan tilaisuuden ja samalla nähtiin myös meidän yhdistyksen tekemä esittelyvideo Oulusta. Nyt video on nähtävissä myös YouTube-kanavallamme.

Lue koko artikkeli

Terveisiä hyvinvointimessuilta

Viikonloppuna järjestettiin Ouluhallissa kaksipäiväiset Kädentaito- ja Hyvinvointimessut. Olimme messuilla mukana omalla esittelypisteellämme ja ohjelmalavalla meillä oli puheenvuorohetki aiheesta ”Kuka on omaishoitaja?”. Kohtasimme messujen aikana noin reilut 700 kävijää, saimme myös Pekka Haaviston vieraaksi esittelypisteellemme ja puhumaan tärkeistä omaishoidon teemoista. Lämpimät kiitokset vielä kerran kaikille kävijöille!

Lue koko artikkeli

Uusia Polkuja työhön ja elämään -hanke on päättymässä onnistuneesti

Erityislasten vanhempien hyvinvoinnin, osallisuuden ja työllistymisen tukemiseen on kehitetty Mun Polku -työhönvalmennus. Työhönvalmennuksen avulla vanhemmat saavat vahvistusta omiin voimavaroihin ja työvalmiuksiin ja voivat löytää oman polun kohti työelämää tai opiskelua. Nyt toivomme, että valmennusmalli saadaan juurrutettua Suomeen ja toimintaa järjestettäisiin erityislasten vanhemmille myös jatkossa.

Lue koko artikkeli

Omaishoitoperheiden kotikuntoutuksella hyvinvointia ja jaksamista arkeen

Hoivatien kotikuntoutus on tarkoitettu Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen kanssa omaishoitotyön sopimuksen tehneille omaishoitajille ja hoidettaville. Sen tavoitteena on edistää toimintakykyä, hyvinvointia ja kotona jaksamista mahdollisimman pitkään. Kotikäynneillä selvitetään fyysistä jaksamista kuntomittauksilla, testataan muistia ja mielialaa. Testitulosten perusteella annetaan yksilöllistä opastusta arjessa selviytymiseen.

Lue koko artikkeli

Tunne tunteesi -kurssi™ -toimintamalli omaishoitajien ja omaisten tukemisessa: ”Sain eväitä tunteitteni ymmärtämiseen ja käsittelyyn”

Läheisistään huolehtivat omaishoitajat ja omaiset tarvitsevat monipuolista ja oikea-aikaista tukea. Tuen tarpeet vaihtelevat riippuen siitä, millainen elämäntilanne on ja millä tavalla omaishoito haastaa hyvinvointia. Omaishoitajuus nostattaa monenlaisia tunteita ja erityisesti muutostilanteissa voi huomata aivan yllättäviäkin asioita.

Lue koko artikkeli

Kaukana, mutta silti niin lähellä – etäomaishoitaja

Etäomaishoitajuus yleisintä työikäisissä. Suurin osa yli miljoonasta suomalaisesta, jotka huolehtivat läheisestään ilman virallista tukea, ovat etäomaishoitajia. He ovat yleensä työssä käyviä eivätkä useinkaan ajattele olevansa omaishoitotilanteessa. Läheisen sairastuessa, ikääntyessä tai vammautuessa kotona asumiseen tarvitaan usein kotiin tuotavien palveluiden lisäksi omaisia tueksi, jotta arki rullaa.

Lue koko artikkeli

Omaishoidosta selkokielellä

Julkaisimme kaksi esitettämme selkokielellä. Selkokieli on suomen kielen muoto, jossa kieltä on mukautettu sisällöltään, sanastoltaan ja rakenteeltaan yleiskieltä luettavammaksi ja ymmärrettävämmäksi. Selkokieli on vielä helpompaa ja yksinkertaisempaa kuin yleiskieli. Tekstin selkomukautti Sanna-Leena Knuuttila. Selkotaiton teki Viivi Waris. Selkokeskus on myöntänyt kummallekin esitteelle selkotunnuksen.

Lue koko artikkeli

Ommaisraati-tallenne

Järjestimme 19.4. Ommaisraati-keskustelutilaisuuden etänä verkossa. Tilaisuuden aiheena oli Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen omaishoidon tuen myöntämisperusteet ja palkkiot. Aiheesta puhumassa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen omaishoidonkeskuksen vastuuyksikköpäällikkö Sanna Ahola. Kiitokset kaikille tapahtumaan osallistujille ja seuraajille.

Tallenne tapahtumasta on nähtävillä kahden viikon ajan

Lue koko artikkeli

Omaishoidon tuen myöntämisperusteet Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella

Vuoden 2023 alusta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisvastuu on siirtynyt kunnilta hyvinvointialueille. Vastuu omaishoidon sopimuksista, palkkioista ja palveluista on jatkossa Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella eli Pohteella. Omaishoidon tuen kriteerit ja palkkioluokat on yhtenäistetty ja uudet omaishoidon myöntämisperusteet ovat voimassa 1.1.2023 alkaen.

Lue koko artikkeli

Tiedote Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen omaishoitajille ja perhehoitajille

Omaishoidontuen- ja perhehoidon myöntämisperusteet on laadittu yhteistyössä ikäihmisten omaishoitotyön vastaavien -, perhe- ja sosiaalityön ammattilaisten -, omais- ja perhehoitoyhdistysten edustajien toimesta. Myöntämisperusteet, palkkioluokat ja vapaidenpito mahdollisuudet ovat yhtenäistetty. Myöntämisperusteiden hyväksyminen tapahtuu hyvinvointialueen tulevaisuuslautakunnassa. Päätöksestä tulee erillinen tiedote.

Lue koko artikkeli