Viikot vierivät hurjaa vauhtia ja näin on ollut jo pitkään. Tästä pitävät huolen myös meidän 2- ja 4-vuotiaat tarmokkaat pojat sekä kaksi työtäni yhdistettynä mieheni työaikatauluihin. Eipä näitä turhaan kutsuta ruuhkavuosiksi.
Perheessämme on totuttu siihen, ettei säännölliset viikonloppuvapaat tai koko perheen klo 17 päivälliset kuulu tämän hetken arkirutiineihimme tai asioihin mitä odottaa vaan yritämmekin nauttia yhteisistä hetkistä aina tilaisuuden tullen ja tehdä päivästä kuin päivästä sen parhaimman silloin kun siihen on mahdollisuus. Ne ovat usein juuri niitä hauskimpia hetkiä kun huomaamme, että vapaata iltaa on vielä jäljellä ja keksimme lähteä pyöräretkelle puistoon, kyläillä ystävien luona tai ihan vain rakentaa jättimäinen junarata koko olohuoneen läpi. Pienten lasten kanssa ilonaiheita kun arjessa syntyy ihan yhtenään mitä pienimmistä asioista ja innostutaan hetken mielijohteesta. Se on myös asia mistä me aikuisetkin voisimme ottaa enemmän koppia, eikö!
Tämä kevät ja alkukesä on ollut osittain arvaamaton Koronan tuoman poikkeustilan vuoksi. Työssäni kilpatanssivalmentajana kaikki opetukset pysähtyivät kuin seinään ja suunnitellut reissut peruuntuivat kun taas toisessa työssäni sisustusalalla loppukevät on ollut mitä kiireisin. Nautin suuresti kummastakin työstä, sillä saan tehdä niitä ennenkaikkea ihmisten parissa ja se on minulle tärkeää ja luontevaa. Myyntitehtävissä pääsen olemaan apuna kodin suurten hankintojen parissa ja näissä asiakastilanteissa on hienoa kun luottamus syntyy uusien ihmisten kanssa siinä hetkessä. Viime aikojen positiiviset asiakaspalautteet ovat jääneet mieleen sekä meidän loistotiimi missä saan työskennellä. Vaikka tämän päivän maailmassa nettikaupat kuhisevat täynnä tarjontaa ja ostaminen on tehty mahdollisimman helpoksi puhumattakaan hintakilpailusta, niin on hienoa, että silti asiakkaat haluavat kohdata kivijalkamyymälässä ja arvostavat siellä saamaansa palvelua. Ja tunne on molemminpuolinen.
Valmennustyössä en tiedä mitään mikä olisi parempaa kuin olla apuna ja tukena oppilaiden kurotellessa kohti omia unelmiaan. Jokainen päivä on erilainen ja kohtaamisiin mahtuu mukaan niin laaja kirjo erilaisia tunteita, ihmisiä, onnistumisia, jännitystä, varmuutta,epävarmuutta sekä epäonnistumisiakin. Tuoreimpana mielessä iloista ja inhimillisistä kohtaamisista ovat ihanat tanssijat, joita pääsin taas valmentamaan kuukausien tauon jälkeen ja salilla oli vähintään yhtä hyvä tunnelma kuin aiemminkin. Sitä olikin ollut jo ikävä! Oppilaista välittyvä into ja energia antavat meille valmentajallekin hurjasti virtaa vaikka olisi pitkäkin päivä jo takana.
Tätä blogia kirjoittaessa pysähdyn ajattelemaan taas asioita mitkä ovat hyvin. Olen etuoikeutettu, sillä saan sanoa, että nautin työstäni ja perheessäni on terveyttä ja rakkautta. Muistutan myös itseäni kuinka asioihin suhtautumisella ja omalla asenteella on valtava merkitys siihen, mitä jää päällimmäisenä käteen, sillä koskaan ei tiedä huomisesta.
Nyt kun yleisestä poikkeustilasta olemme siirtymässä kohti entistä arkea ja kesäkin alkaa juuri olla parhaimmillaan niin ajatukset siintävät myös tulevaan kesälomaan. Sen aion pyhittää perheelleni. Hetket ilman kiirettä, aikataulutusta ja puhelinta ovat tärkeitä ja tarpeellisia itse kullekin ja vaikka kuinka arki on antoisaa ja mieluisaa näinkin, niin lomalla ladataan akut täyteen kohti syksyn haasteita!
Laura Wimmer-Savikko
Yhdistyksen viestintätyöryhmä on pyytänyt vuoden teemasta ”Iloa ja inhimillisiä kohtaamisia” vieraskynäkirjoituksia blogiin, joita julkaistaan vuoden kuluessa. Vieraskynäkirjoitusten sarjaan kirjoittanutta pyydetään haastamaan seuraava kirjoittaja. Lauran haastoi mukaan Piritta Kukkonen.