Tutkimus: Koronan vaikutukset omaishoitajien jaksamiseen

Opinnäytetyömme tarkoituksena oli selvittää korona-ajan vaikutuksia omaishoitajien jaksamiseen ja tavoitteena oli tuottaa tietoa selviytymiskeinoista, jonka avulla omaishoitajat ovat oman kokemuksensa perusteella jaksaneet korona-aikana. Opinnäytetyömme on toteutettu yhteistyössä Oulun seudun omaishoitajat ry:n Tukena muutoksessa -hankkeen kanssa ja tutkimukseen osallistui viisi omaishoitajaa heidän hankkeestaan.

Lue koko artikkeli

Geronomiopiskelija Johannan mietteitä

Minut otettiin lämmöllä vastaan ja ei tarvinnut tuntea oloaan ulkopuoliseksi. Pääsin monenlaiseen toimintaan mukaan. Oli hienoa päästä suunnittelemaan toimintaa esimerkiksi messuille ja mukanaolo erilaisissa yhteistyöpalavereissa ja tutustumiskäynneillä avasi kenttää vieläkin laajemmin.

Lue koko artikkeli

Hyvinvointi

Työharjoitteluni on päättymässä. Tämä on ollut todella antoisaa ja koskettavaa aikaa. Olen saanut olla mukana kaikessa ja kokemustyökalupakkiin on paljon laitettavaa. Minut otettiin niin lämpimästi ja avoimesti vastaan, että olen kieltämättä ollut vähän hämilläni. Tässä työyhteisöstä huokuu hyvinvointi ja se näkyy kaikessa.

Lue koko artikkeli

Ystäviä ja yhteistä tekemistä – yhdessä omaisten ja vapaaehtoisten kanssa ikääntyvän arjessa

Kesä on tullut ja korona-ajan rajoituksia on helpotettu. Yllätysten ja ristiriitaisuuksien täyttämässä korona-ajan arjessa on koettu monenlaista tunteita; epätietoisuutta, turvattomuutta ja yksinäisyyttä. Tunteiden kirjo on ollut laaja. Vuoden aikana on koettu myös ilon ja onnen tunteita. Iloa ovat tuottaneet pienet arjen teot ja asiat; omaisten huolenpito, ystävän yhteydenotto, luonnon seuraaminen, arkiliikkuminen.

Lue koko artikkeli

Luovalla niityllä, ryhmätyönohjauksessa

Tiesitkö, että omaishoitajuus on työtä, jonka säikeitä voit käsitellä ja siihen voi löytää uusia voimavaroja? Työnohjaus antaa siihen mahdollisuuden. Sain olla mukana omaishoitajien ryhmätyönohjauksessa Ommaiskorteerissa. Luottamuksellisessa ryhmässä kohtasimme mm. taidemenetelmien kautta itseämme ja elämän tilannettamme.

Lue koko artikkeli

Digijelpparit omaisten ja ikäihmisten yhteydenpidon tukena

Omat vanhempani asuvat eri paikkakunnalla ja välimatkaa on sen verran, ettei kasvokkain tapaaminen onnistu lyhyellä varoitusajalla. Korona-aika on tuonut omat haasteensa tapaamisille, niinpä yhteydenpito on tapahtunut enimmäkseen puhelimitse tai videopuheluiden avulla. Videopuhelut ovat tuoneet yhteydenpitoon enemmän läheisyyden tunnetta. On hyvä nähdä puhelun aikana äidin ja isän kasvot!

Lue koko artikkeli

Hoivakodin omaisyhteisö

Vuosi on ollut meille kaikille hyvin poikkeuksellinen koronan vuoksi ja mekin odotamme, että pääsemme palaamaan aikaa, jota ei kahlitse rajoitukset. Me Mäntykodilla tiedämme, kuinka tärkeä merkitys vanhuksille on omaisten ja läheisten vierailut, puhelinsoitto, postikortit, valokuvat pöydällä, värikynin tehdyt piirustukset isomummille ja ukille. Niitä me katselemme ja ihastellaan yhdessä vanhusten kanssa.

Lue koko artikkeli

Mielenterveyskuntoutujan omaishoitajana

Oletko koskaan ajatellut, että jos läheisesi mieli sairastuu, että sinusta voi tulla hänen omaishoitajansa. Olen huomannut, että omaishoitajuutta pidetään usein ikäihmisten tai erityislapsiperheiden asiana, joihin liittyy muistisairautta tai kehitysvammaisuutta. Mutta omaishoitajuutta voi olla monenlaista ja läheinen voi sairastua monin tavoin.  

Lue koko artikkeli